|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Loimaa on kaupunki Varsinais-Suomessa. Se on seutukuntansa keskus ja luonteeltaan maaseutukaupunki. Kaupungin keskustassa on palveluita ja kerrostaloja, mutta kävelymatkan päässä keskustasta alkavat omakotitalot. Keskustan vieressä virtaa Tammelasta Huittisiin kulkeva Loimijoki, joka on alueen savimaiden takia ruskeanvärinen. Loimaa oli aikaisemmin talonpoikainen maanviljelysalue, jossa ei ollut juurikaan muita elinkeinoja tai teollisuutta. Turku–Toijala-rautatien valmistuminen vuonna 1876 antoi piristysruiskeen koko Loimaan seudulle. Rautatie houkutteli alueelle uutta taloudellista toimintaa ja oli tärkeä edellytys teollisuuden kehittymiselle. Loimaa sai asemansa heti rautatien avautuessa liikenteelle. Aseman ympärille kasvoi 1900-luvun alkuun mennessä nykyinen keskusta. Asemanseutu sai kauppalanoikeudet 1921 ja kaupunginoikeudet 1969. Näin syntyi Loimaan kaupunki. Nykyinen Loimaa on muodostettu yhdistämällä aiempi Loimaan kaupunki ja Loimaan kunta. Kuntaliitos astui voimaan 1.1.2005. Uuden Loimaan vaakunaksi tuli entisen Loimaan kunnan vaakuna. Kaupungissa on kaksi suurta taajamaa, Loimaan kaupungin keskusta ja entinen Loimaan kunnan keskustaajama Hirvikoski. Naapurikunnat Alastaro ja Mellilä liitetään Loimaaseen 1.1.2009. Loimaan Lehti on kolme kertaa viikossa ilmestyvä paikallislehti, jonka levikki vuonna 2003 oli 8688. Alueen urheiluseuroista tunnetuimpiin kuuluvat pesäpalloseura Loimaan Palloilijat, muun muassa lentopallon SM-Liigassa pelaava Hurrikaani-Loimaa ja Loimaan Jankko jonka toimintaan kuuluu yleisurheilu, hiihto, ampumahiihto, suunnistus ja lentopallo sekä lähinnä yleisurheilusta ja voimailusta tunnetut Loimaan Leisku sekä Loimaan Voima. Loimaalla on kaksi keskiasteen oppilaitosta sekä kansanopisto: Loimaan lukio ja useasta eri toimipisteestä muodostuva Loimaan Ammatti- ja aikuisopisto sekä Loimaan evankelinen kansanopisto.
muokkaa HallintoVuoden 2004 vaaleissa kaupunginvaltuuston paikat jakaantuivat eri puolueiden kesken seuraavasti:
Valtuuston pj Teuvo Suominen (kesk), hallituksen pj Mika Mutala (kok), kaupunginjohtaja Jorma Kopu. muokkaa Nähtävyyksiä
muokkaa Loimaan seurakuntaLoimaan seurakunta tunnetaan jo 1420-luvulta. Uudestaan Loimaan seurakunta syntyi vuoden 2005 alusta, jolloin yhdistyivät keskiaikaisen seurakunnan perinteitä selvimmin jatkanut Kanta-Loimaan seurakunta ja vuodesta 1928 itsenäinen Loimaan kaupunkiseurakunta. Kolmantena elementtinä uuden Loimaan seurakunnan muodostaa entinen Metsämaan seurakunta, joka itsenäistyi 1919 ja liitettiin Kanta-Loimaaseen 1999. Metsämaa on Loimaan seurakunnan kappeliseurakunta. Aiheesta lisää: Loimaan seurakunta muokkaa Kylät ja taajamatAlastaron-Mäenpää, Eura, Haara, Haaroinen, Haitula, Hartoinen, Hattula, Hirvikoski, Hurskala, Ilmarinen, Inkilä, Joenperä, Juva, Karhula, Kartanonmäki, Karsattila, Kauhanoja, Kemppilä, Kesärlä, Klockarla, Kojonperä l Koenperä, Krekilä, Kuninkainen, Kurittula, Kuttila, Köyliö, Lappijoki, Levälä, Lähde, Metsämaa, Mäenpää, Niemi, Onkijoki, Orisuo, Pahikainen, Pappinen[1], Peltoinen, Piltola, Puujalkala, Raikkola, Seppälä, Sieppala, Torkkala, Vesikoski, Vilvainen muokkaa Loimaan seutuLoimaan seutukuntaan kuuluvat Loimaan lisäksi Alastaro, Aura, Koski Tl, Marttila, Mellilä, Oripää, Pöytyä, Tarvasjoki ja Yläne. Selvimmin Loimaan vaikutuspiirissä ovat Alastaro, Oripää ja Mellilä, sekä itäinen naapuri Ypäjä, joka sijaitsee Kanta-Hämeen ja Etelä-Suomen läänin puolella ja kuuluu Forssan seutukuntaan. muokkaa Lähteet
muokkaa Aiheesta muuallaVarsinais-Suomen maakunnan kunnat
Länsi-Suomen läänin kunnat
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| All Right Reserved © 2007, Designed by Stylish Blog. |